Human or Not?

Human or Not on verkkopeli, joka on sen kehittäjien mukaan Turingin pelin sosiaalinen versio. Matemaatikko Alan Turingin kehittämästä Turingin testistä inspiraationsa saaneen pelin tavoitteena on arvioida, voivatko koneet osoittaa älykästä käytöstä, joka on erottamaton ihmisistä.

Osallistujat käyvät kahden minuutin tekstipohjaisia keskusteluita tuntemattoman osapuolen kanssa, joka voi olla joko ihminen tai tekoälyyn perustuva botti. Tavoitteena on päätellä käydyn keskustelun avulla, onko kyseessä botti vai oikea ihminen.

Tämä hauska videopeli hyödyntää useita suuria kielen mallintamisjärjestelmiä, joihin kuuluvat GPT-4, Claude, Cohere ja AI21Labsin Jurassic-2. Näin se esittelee uusimpia luonnollisen kielen prosessointitekniikoita.

Alkuperäisen Human or Not -pelin loi alun perin AI21Labs. Kyseessä oli osa sen yhtä tutkimusprojektia. Yritys otti sen kuitenkin pois verkosta, sillä kyseessä oli vain tutkimukseen liittyvä tapa kerätä aineistoa.

Sen valtavan suosion vuoksi Humans & Ai Inc. kehitti kuitenkin aivan uuden “Human or Not?” –pelin alusta alkaen. Näin pelistä innostuneilla on mahdollisuus jatkaa hauskoja pelihetkiä sen parissa.

Human or Not – miten sitä pelataan?

Human or Not -peliin osallistuminen on suoraviivaista. Pelaajat voivat aloittaa kätevästi vain yhden klikkauksen avulla. Sitä voi pelata suoraan verkkoselaimella, joten ylimääräisiä ohjelmia ei tarvitse asentaa.

Järjestelmä arpoo pelaajille sattumanvaraisesti toisen pelaajan tai tekoälyn avulla toimivan botin sekä keskustelun aloittajan. Tekoäly chat muistuttaa perusperiaatteeltaan esimerkiksi ChatGPT:tä.

Kummallakin osallistujalla on 20 sekuntia aikaa lähettää viestejä keskustelun toiselle osapuolelle. Jos aika loppuu kesken, viesti lähetetään sellaisenaan. Mikäli viestiä ei ole kirjoitettu ollenkaan, keskustelu päättyy ajan loputtua.

Kahden minuutin dialogin jälkeen pelaajien on päätettävä, ovatko he keskustelleet ihmisen vai tekoälyn kanssa. Arvaamisen jälkeen he saavat välittömästi palautetta arvauksensa tarkkuudesta.

Vaikka peli oli avoin kaikille, se ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille, mikä korostaa AI21 Labsin sitoutumista pelin vastuullisuuteen.

Miksi Human or Not on suosittu?

Human or Not -pelin suosio johtuu useista tekijöistä. Ensinnäkin peli vastaa ihmisten kasvavaan mielenkiintoon tekoälyä kohtaan. Sen ominaisuuksista ja kyvyistä ollaan kiinnostuneita, koska tekoälyn kanssa voi olla vuorovaikutuksessa helpolla ja yksinkertaisella tavalla.

Yli kaksi miljoonaa osallistujaa on jo kokeillut pelin pääversiota, joten se on herättänyt paljon kiinnostusta ihmisten parissa. Kaikki haluavat päästä kokeilemaan, erottaako bottia ihmisestä keskustelun aikana.

Pelin kehittäjät ovat kertoneet, että lähes kolmasosa osallistujista arvasi väärin vastapuolen luonteen keskustelun lopussa. Tulokset korostavat modernin tekoälyn kehittyneisyyttä ja luovat keskustelua tekoälyn roolista yhteiskunnassa ja sen eettisistä vaikutuksista.

Mikä oli Human or Not -testin tulos?

Human or Not -kokeen päätyttyä on tuotettu valtava määrä tietoa yli 15 miljoonasta testipelin aikana käydystä keskustelusta.

Toistaiseksi AI21 Studios on julkaissut tulokset ensimmäisestä kahdesta miljoonasta keskustelusta ja käyttäjien arvauksesta.

Yhteensä 68 prosenttia ihmisistä arvasi oikein, kun heiltä kysyttiin, oliko heidän keskustelukumppaninsa chatbotti vai ihminen.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että ihmiset tunnistivat toisen ihmisen keskustelun osapuoleksi 73 prosenttia tapauksista.

Maantieteellisestä suorituskyvystä puheen ollen Ranska sai korkeimmat pisteet – 71,3 prosenttia ranskalaisista tiesi, kenen kanssa keskustelua käydään. Maailmanlaajuinen keskiarvo oli 68 prosenttia, joten suurta kaulaa Ranska ei kyennyt kasvattamaan. Intiassa havaittiin alhaisimmat tulokset, sillä siellä 63,5 prosenttia vastaajista tiesi oikean vastauksen.

Demografisesti naiset suoriutuivat hieman miehiä paremmin, kun taas nuoremmat käyttäjät suoriutuivat hieman vanhempia paremmin.

Yhteenveto

Human or Not toimii kiehtovana esimerkkinä tekoälyn nykytilasta ja sen potentiaalista olla vuorovaikutuksesta yhteiskunnan ja ihmisten kanssa.

Tarjoamalla helppokäyttöisen ja vuorovaikutukseen perustuvan alustan, jossa yleisö voi käydä keskusteluja tekoälyn kanssa, AI21 Labs on onnistunut luomaan viraalisen ilmiön. Samalla se on myös edistänyt keskustelua tekoälyn kyvyistä ja eettisistä näkökohdista.

Pelin tulokset vahvistavat Alan Turingin ennusteita siitä, että olemme tulleet pisteeseen, jossa tekoäly voi vakuuttavasti matkia ihmiskeskustelua. Se haastaa käsitystämme tekoälystä ja herättää kriittistä pohdintaa siitä, miten näemme tekoälyn roolin tulevaisuudessa. Myös generatiivinen tekoäly, kuten esimerkiksi DALL-E kykenee matkimaan ihmistä yhä useammassa mielessä.

Olipa kyse sitten uteliaisuudesta, keskustelusta tai tieteellisestä tutkimuksesta, Human or Not on vakiinnuttanut asemansa keskeisenä työkaluna ymmärtää ja arvioida tekoälyn vaikutuksia tulevaisuuden maailmassa.

Humans & Ai Inc. luoman uuden pelin ansiosta se on nyt kaikkien saatavilla verkossa. Peli tarjoaa ihmisille mahdollisuuden osallistua tekoälyn ja ihmisen väliseen vuorovaikutukseen ja edistää omalta osaltaan parempaa ymmärrystä tätä kehittyvää teknologiaa kohtaan.

Lähteet

Samankaltaiset termit

Sam Cooling

Sam on Lontoossa asuva teknologiatoimittaja, joka on keskittynyt kryptovaluuttoja sekä tekoälyä koskeviin markkinauutisiin. Hänen kirjoituksiaan ovat julkaisseet esimerkiksi Yahoo News, Yahoo Finance, Coin Rivet, Cryptonews.com, Business2Community sekä Techopedia. Samilla on maisterintutkinto kehitysjohtamisesta London School of Economicsista, ja hän on aiemmin työskennellyt datateknologikonsulttina Fairtrade Foundationissa sekä nuorempana tutkijana Ison-Britannian Defence Academyssa. Hän on käynyt kauppaa kryptovaluutoilla aktiivisesti vuodesta 2020 lähtien ja toiminut aktiivisesti Fetch.ain sekä Landshare.ion parissa. Samin intohimo kryptoalaan pohjautuu desentralisoidun teknologian mahdollisuuksiin voimaannuttaa marginalisoituja yhteisöjä ympäri maailman. Erityisesti hän on kiinnostunut lohkoketjupohjaisista maataloustoimitusketjuista, taloudellisesta läpinäkyvyydestä sekä pankkien tarjoamisesta pankittomille. Kryptojen lisäksi Samin kiinnostuksenkohteisiin lukeutuu Sambian köyhyyttä vähentävien kansalaisjärjestöjen kehittäminen…