Voiko nettihaku selviytyä Googlen kilpailuoikeudellisesta päätöksestä?

Avoin toiminta
Tiivistelmä

  • Google on hallinnut hakukonemarkkinoita lähes kahden vuosikymmenen ajan yli 90 prosentin markkinaosuudellaan
  • Äskettäinen annetussa kilpailuoikeudellisessa päätöksessä todettiin, että Google käytti kilpailua rajoittavia käytäntöjä säilyttääkseen valta-asemansa
  • Asiantuntijat uskovat, että tämä päätös saattaa pakottaa Googlen neuvottelemaan sopimuksiaan uudelleen ja mahdollisesti kohtaamaan aiempaa tiukempaa sääntelyä

Hakukone Google on ollut alansa kiistaton markkinajohtaja lähes kahden vuosikymmenen ajan. Asetelma sai äskettäin uuden käänteen, kun Yhdysvaltain oikeusministeriö langetti 6.8.2024 yritykselle kilpailuoikeudellisen päätöksen, joka meinaa horjuttaa teknologiajätin valta-asemaa. Liittovaltion tuomari totesi Googlen ylläpitäneen laitonta monopolia kilpailua rajoittavien käytäntöjen avulla.

Kuten odottaa sopii, aikoo Google valittaa tuomiosta, mutta prosessin lopputulos on vielä täysin avoin. Emme voi poissulkea päätöksen mahdollista kumoamista huomioiden, että esimerkiksi Microsoft on pystynyt aiemmin kaatamaan kilpailuoikeudellisen päätöksen. Myös sen katsottiin toimineen monopolin tavoin Windows-käyttöjärjestelmänsä osalta vuonna 1999.

On kuitenkin selvää, että tällaisilla päätöksillä on usein laajakantoisia vaikutuksia. Ne eivät vaikuta merkittävästi ainoastaan Googlen mainostuloihin, vaan saavat tarkastelemaan kriittisesti koko hakukoneiden tulevaisuutta.

Miten Google rakensi ja ylläpiti monopolinsa?

Statcounter arvioi, että Google hallitsee 91 prosenttia kaikista hakukoneilla tehdyistä hauista eri laitteilla, eikä sen markkinaosuus ole laskenut alle 90 prosenttiin vuoden 2014 jälkeen. Googlen ylivalta hakukoneiden saralla tulee erityisen selväksi, kun sitä vertaa Bingin 3,8 prosentin, Yandexin 1,36 prosentin ja Yahoon 1,24 prosentin markkinaosuuksiin.

Mutta miten Google on kivunnut teknologiajätiksi vuodesta 1999 lähtien, jolloin se itse asiassa tarjosi itseään ostettavaksi? Vastaus löytyy 6. elokuuta 2024 annetusta kilpailuoikeudellisesta päätöksestä.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Google on käyttänyt useita erilaisia taktiikoita asemansa vakiinnuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Osa Googlen strategiasta perustuu keskeisten yritysten ja kilpailijoiden, kuten YouTuben, Androidin ja Wazen hankintaan.

Nämä hankinnat ovat auttaneet Googlea laajentamaan toimintaansa eri digitaalisiin alustoihin, kasvattaen samalla sen käyttäjäkuntaa sekä tiedonkeruuta.

Yritysostot eivät ole vain vakiinnuttaneet Googlen asemaa hakukoneiden markkinoilla. Ne ovat myös mahdollistaneet yrityksen algoritmien hienosäädön ja relevantimpien hakutulosten näyttämisen käyttäjille.

Tuore kilpailuoikeudellinen päätös paljastaa, että toinen keskeinen tekijä Googlen monopolissa liittyy sopimuksiin laitevalmistajien, matkapuhelinoperaattoreiden ja internet-palveluntarjoajien kanssa. Näihin sopimuksiin sisältyy usein taloudellisia kannustimia, jotta Googlen hakukone esiintyisi oletushakukoneena näiden yhteistyökumppaneiden laitteiden selaimissa.

Google on maksanut esimerkiksi Applelle vuosittain yli 26 miljardia dollaria, jotta Chrome olisi oletusselaimena iPhoneissa ja Googlen hakukone olisi oletuksena Applen laitteiden verkkoselaimissa, kuten Safarissa ja Mozillassa. Google maksaa myös Samsungille saadakseen hakukoneensa oletukseksi kaikkiin tämän valmistamiin matkapuhelimiin.

Tuomarin päätöksestä ilmenee, että Samsung saa 80 prosenttia laitteidensa avulla tehdyistä, hakukoneisiin liittyvistä tuloistaan juuri Googlen hakujen kautta.

Miten kilpailuoikeudellinen päätös vaikuttaa Googleen ja hakukoneoptimointiin?

Teknologian ja hakukoneoptimoinnin asiantuntijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, mihin suuntaan Google ja SEO ovat tulevaisuudessa menossa. Professori ja Syracuse Intellectual Property Law Institute -keskuksen johtaja Shubha Ghosh kommentoi Techopedialle, ettei päätös tullut yllätyksenä. Lopputuloksena saattaa olla, että tuomioistuin pakottaa Googlen muokkaamaan ainakin joitakin kumppanuussopimuksiaan:

“Päätös voi auttaa siirtämään hakukoneita parempaan tilaan, jossa hakukoneita voidaan rahoittaa ilman, että niiden tarjoamat tulokset vääristyvät. Tuomioistuin pyrkii todennäköisesti muokkaamaan sopimuksia toimittajien ja mainostajien kanssa, mutta tuomioistuimen keinot ovat hyvin rajalliset.”

SEO-johtajana Mod Opissa työskentelevä Gareth Cunningham kertoi puolestaan Techopedialle, että Googlen vastainen päätös osoittaa, kuinka paljon vaikutusvaltaa suurilla teknologiayrityksillä on suhteessa nouseviin kilpailijoihin.

“Mielestäni tämä heijastaa jatkuvasti kasvavaa huolta suurten toimijoiden vaikutuksesta. Samalla se muistuttaa meitä siitä, että digitaalisissa ekosysteemeissä tarvitaan kilpailua oikeudenmukaisuuden ja tasapainon säilyttämiseksi.”

SEO-konsultti ja Intellarin perustaja Ben Poulton pitää päätöstä oikeudenmukaisena. Hänen mukaansa Google on ansaitusti johtava toimija, mutta se on ajan myötä käyttänyt hyväkseen asemaansa ja kontrolloinut liikaa hakukoneiden segmenttiä.

Strategia- ja mediajohtajana Ansive Digitalissa toimiva Jonathan Kagan pitää puolestaan tuomiota vääränä, eikä usko sen vaikuttavan Googlen asemaan hauissa.

Vaikka valitus ei päättyisi Googlen eduksi, se ei käytännössä muuta hakukoneiden markkinoita. Internetissä tehdyt haut ovat kuluttajavetoisia, ja muiden hakukoneiden on löydettävä keino siihen, että käyttäjät käyttäisivät niiden sovelluksia enemmän.”

Päätös voi erottaa Google-hakukoneen emoyhtiöstään Alphabetista

Michael Podolsky, P*ssedConsumerin toimitusjohtaja ja perustaja analysoi, että tuore päätös voisi johtaa Google-hakukoneen irtautumiseen emoyhtiöstään Alphabetista.

Jos Googlen valitus epäonnistuu, Podolsky uskoo, että Google-hakukone erotetaan Alphabetista ja muille toimijoille annetaan Googlen hakutoimintoihin samat oikeudet ohjelmointirajapintojen kautta.

“Ainoa oikeudenmukainen päätös olisi erottaa Google Search Alphabetista ja sallia muiden toimijoiden kilpailla saamalla pääsyn Googlen hakutoimintoihin.”

Vaikka hän pitääkin tätä kehityskulkua epätodennäköisenä ja vaikeana prosessina, Podolsky näkee siinä myös paljon mahdollisuuksia. Hänen mukaansa se voisi “lisätä internetin toimivuutta ja mahdollistaa pienempien toimijoiden löytää uusia tilaisuuksia ja kilpailla tehokkaammin Googlen kanssa.”

Samankaltaisesti SEO Meetupin perustaja Ross Kernez argumentoi, että kilpailuoikeudellisen päätöksen lopputulos voisi tarjota uusia mahdollisuuksia SEO-ammattilaisille ja avata markkinoita muille hakukoneille.

“SEO-ammattilaisille tämä voisi merkitä uusia mahdollisuuksia, sillä kilpailu hakutuloksista kasvaisi entisestään. Saattaisimme nähdä vaihtoehtoisten hakukoneiden nousun tai muutoksia Googlen sijoitusalgoritmeissa, mikä vaatisi puolestaan SEO-strategioiden mukauttamista,” hän jakoi Techopedialle.

Johtopäätös

Google valmistautuu tekemään valitustaan kilpailuoikeudellista päätöstä vastaan, jonka lopputulos voi johtaa erilaisiin tulevaisuuden näkymiin.

Google todennäköisesti väittää, että markkinat ovat kilpailukykyisemmät kuin miltä ne näyttävät, erityisesti tekoälypohjaisten hakualustojen, kuten Perplexity.ain ja Microsoft Copilotin, esiinmarssin myötä.

Monet startupit voivat myös olla sitä mieltä, että vahva ja hyvin säännelty Google on käyttäjille yhä tarpeen. Toisaalta ne kannattavat luomaan avoimemman ekosysteemin, jossa sekä vakiintuneilla toimijoilla että innovatiivisilla startupeilla olisi mahdollisuus pärjätä.

Samankaltaiset termit

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Franklin Okeke
Technology Journalist
Franklin Okeke
Teknologiajournalisti

Franklin Okeke on kirjailija ja teknologiatoimittaja, jolla on yli seitsemän vuoden kokemus IT-alalta. Hän on koulutukseltaan ohjelmistokehittäjä, ja hänen kirjoituksensa kattavat kyberturvallisuuden, tekoälyn, pilvilaskennan, IoT:n ja ohjelmistokehityksen. Franklin on suorittanut maisterin tutkinnon Bournemouthin yliopistossa kyberturvallisuuden ja inhimillisten tekijöiden alalla, ja hänellä on kaksi julkaistua kirjaa ja neljä akateemista artikkelia. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu teknologiajulkaisuissa, kuten TechRepublic, The Register, Computing, TechInformed, Moonlock ja muissa huipputeknologiajulkaisuissa. Kun hän ei lue tai kirjoita, Franklin treenaa nyrkkeilysalilla ja soittaa pianoa.