Windows 12: Julkaisupäivä, uutiset, vuodot ja hinnat

Avoin toiminta
Tiivistelmä

  • Windows 12:n odotetaan tulevan markkinoille vuoden 2024 toisella puoliskolla, Microsoftin tyypillisen julkaisusyklin mukaisesti
  • Tekoälyominaisuuksien odotetaan olevan merkittävässä roolissa Windows 12:ssa, jatkaen Windows 11 -päivityksissä esiin tuotua trendiä
  • Windows 12 saattaa tuoda mainokset takaisin aloitusvalikkoon, seuraten äskettäin tehtyä mutta myöhemmin poistettua mainoksia näyttänyttä ominaisuutta Windows 11:ssa

Microsoft on lähtenyt panostamaan voimakkaasti generatiiviseen tekoälyyn, joten ei ole kovinkaan yllättävää, että huomiomme on saattanut siirtyä pois sen käyttöjärjestelmän uudesta Windows 12 -versiosta. Tällä hetkellä huhut viittaavat siihen, että tuleva päivitys on teknologiajätin suunnitelmissa jälleen takaisin suunnittelupöydällä.

Windows 11:n julkaisun jälkeen vuonna 2021 on liikkunut paljon huhuja Microsoftin Windows 12:n julkaisupäivästä. Alun perin vaikutti siltä, että Microsoft valmistautui julkaisemaan sen vuonna 2024, jolloin se olisi noudattanut samaa aikataulua kuin Windows 11.

Nykyisen version osalta ilmoitus uudesta käyttöjärjestelmästä tapahtui kesäkuussa ja julkaisu jo lokakuussa. Huhumylly on kuitenkin hiljentynyt vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen aikana, mikä jättää monet miettimään, mitä tulevaisuudessa tapahtuu seuraavaksi.

Huolimatta Microsoftin vaitonaisuudesta Windows 12:ta kohtaan, monet huhut viittaavat siihen, että ilmoitus sen julkaisemisesta siintää jo horisontissa. Koska virallisiin Windows 12 -uutisiin liittyy paljon salailua, me olemme pyrkineet yhdistelemään vihjeitä ja huhuja tulevasta.

Tässä artikkelissa tarkastelemme kaikkea sitä, mitä tiedämme Windows 12:n huhuista, mahdollisesta julkaisupäivästä, hinnoittelusta ja sen uusista ominaisuuksista ja järjestelmävaatimuksista.

Milloin Windows 12 julkaistaan?

Jokainen lukija on varmasti kiinnostunut siitä, milloin Windows 12 viimein julkaistaan. On hyvin todennäköistä, että sen julkaisu ei ole enää kovinkaan kaukana tulevaisuudessa. Yleensä Microsoft on seurannut julkaisusykliään kohtalaisen uskollisesti, mikä antaa odottaa uuden käyttöjärjestelmän julkaisua jo lähitulevaisuudessa.

Arvioitu julkaisu: heinä-lokakuu 2024

Kaikkien mielessä oleva kysymys Microsoftiin liittyen on varmasti: milloin Windows 12 tulee ulos? Vaikka Microsoft on pysynyt hiljaa julkaisupäivästä, huhuja ja spekulaatioita on esiintynyt runsaasti markkinoilla.

Yhtiön aiempien julkaisustrategioiden ja vuotojen perusteella olemme arvioineet, että Windows 12 julkaistaan vuoden 2024 toisella puoliskolla. Tämä asettaisi julkaisupäivän heinäkuun ja lokakuun 2024 välille, mikä olisi linjassa Microsoftin aikaisempien julkaisujen kanssa.

Ehkä vakuuttavin todiste vuoden 2024 julkaisusta tuli Intelin talousjohtajalta Dave Zinsneriltä, joka viime vuoden haastattelussa ennusti PC-myyntien nousua “Windows 12:n saapumisen myötä ensi vuonna”.

Uudet Windows 12 -ominaisuudet

Aina kun Windows julkaisee uuden käyttöjärjestelmän, se sisältää myös uusia ominaisuuksia. Monet varmasti odottavat, että Windows 12 sisältäisi ainakin jonkin verran tekoälyyn pohjautuvia uusia palveluita.

Tarkemmat tiedot on vielä saamatta, mutta huhujen perusteella voidaan olettaa ja päätellä, minkälaisia ominaisuuksia uusi versiota tulee todennäköisesti sisältämään.

Tekoäly saattaa olla Windows 12:n keskipiste

Microsoft ei ole koskaan ujostellut aikomustaan tuoda tekoälyominaisuuksia Windows-käyttöjärjestelmäänsä. Emme siis odota tämän asenteen muuttuvan Windows 12:n kohdalla.

Vaikka mitään ei ole virallisesti vahvistettu, on jännittävää pohtia sitä mahdollisuutta, että Windows 12:ssa olisi enemmän tekoälyominaisuuksia kuin nykyisessä Windows 11:ssä.

Windows 11:n 23H2-päivityksen pohjalta, joka toi Microsoft Copilotin Windowsiin, Windows 12 voisi viedä tekoälyominaisuuksia uusiin sfääreihin. Copilot on jo osoittanut kykynsä tarjota henkilökohtaisempaa ja tehokkaampaa palvelua ja vastauksia. Tulevat päivitykset voisivat edelleen parantaa sen kykyä hallita ja olla vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa.

Yksi mahdollinen parannuskohde on tekoälyyn perustuvien hakutoimintojen laajentaminen. Nythän niitä on jo sisälletty Windows 11:sta, jossa käyttäjät voivat helposti käyttää tekoälyyn pohjautuvaa hakua etsiäkseen sisältöä Microsoft 365:stä.

Lisäksi se sisältää hakuominaisuuden, joka ehdottaa käyttäjälle tiettyjä tiedostoja ja kansioita hänen aikaisemman toimintansa perusteella. Tätäkin voitaisiin hienosäätää ja laajentaa paremmaksi tekoälyn avulla tulevaisuudessa.

Microsoft 12 on huhujen mukaan tulossa jo vuoden 2024 aikana
Haku Windows 11:n tehtäväpalkissa. (Microsoft)

Yksi mahdollisuus on tekoälyn integroiminen virtuaaliavustajaan, joka osaisi ennakoida käyttäjän tarpeita ja tarjota suosituksia sen mukaisesti. Tämäntyyppinen tekoäly, joka on suunniteltu ymmärtämään käyttäjän aikeita, voisi parantaa AI:n ja ihmisen välistä vuorovaikutusta Windows-käyttöjärjestelmässä.

Vaikka nämä ideat ovat puhtaasti spekulatiivisia ja virallista Windows 12 -konseptia ei ole vielä nähty julkisesti, on selvää, että tekoäly tulee vaikuttamaan moniin tuleviin muutoksiin.

Palautuvatko mainokset Windows 12:n aloitusvalikkoon?

Microsoft julkaisi äskettäin Windows 11 -päivityksen, joka toi mainoksia aloitusvalikkoon. Vaikka he ovat sittemmin sulkeneet tämän ominaisuuden, käyttäjien keskuudessa on silti huolia siitä, että se saattaisi tulla pysyväksi osaksi käyttöjärjestelmää sen tulevissa versioissa.

Mainokset, jotka näkyvät Suositellut-osiossa, mainostavat Microsoft Storen sovelluksia tavoitteenaan helpottaa sovellusten löytämistä. Vaikka tämä päivitys saattaa parantaa käyttökokemusta, on vielä nähtävissä, tulevatko aloitusvalikon mainokset myös Windows 12:sta.

Mitä laitteistoa tarvitsen Windows 12:n ajamiseen?

Vaikka Microsoft ei ole ilmoittanut Windows 12:sta liittyviä järjestelmävaatimuksia, voimme tehdä joitakin valistettuja arvauksia nykyisten trendien ja teknologian kehityksen perusteella.

Ensinnäkin, koska uuden Windowsin odotetaan sisältävän tekoälyominaisuuksia, käyttäjien tarvitsee todennäköisesti vähintään 1 gigahertsin (GHz) nopeudella toimivan 64-bittisen prosessorin, jossa on vähintään kaksi tai useampaa ydintä sekä 4–8 Gt RAM-muistia.

Tallennustilan osalta SSD (solid-state drive) on suositeltava vaihtoehto, koska sen luku- ja kirjoitusnopeudet ovat perinteisiä kovalevyjä (HDD) nopeampia. Tallennustilaa vaaditaan vähintään 256 Gt, mutta 512 Gt on suositus niille, joilla on suuria tiedostomääriä.

Grafiikkavaatimukset todennäköisesti kasvavat, ja vähimmäisvaatimuksena on grafiikkakortti, joka on yhteensopiva DirectX 12:n tai uudemman kanssa.

Tuleeko Windows 12:sta eri versioita?

Kuten aiemmissa versioissa, Windows 12 tulee todennäköisesti saataville Home- ja Pro-versioina. Tämä on tarkoitettu vastaamaan tavallisten kuluttajien ja vaativampien käyttäjien tarpeisiin. Siksi ei pitäisi olla yllättynyt, jos Microsoft päättää tuoda erilaisia versioita myös Windows 12:sta.

Voimme myös odottaa eri ominaisuuksia, turvallisuustasoja ja tukea näiden eri versioiden kohdalla. Näin on myös nykyisessä Windows 11:ssä, joten siltä osin mikään on tuskin muuttumassa. Kuten aiemmissa Windows-julkaisuissa, tarkat versiot ja niiden ominaisuudet ilmoitetaan lähempänä julkaisupäivää.

Windows 12:n hinta

Uusi Windows-versio ja sen hinta on aina asia, joka askarruttaa kaikkia käyttäjiä. Perinteisesti käyttöjärjestelmän on saanut kohtuullisen huokeaan hintaan ja ilmaiseksi silloin, kun ostaa uuden tietokoneen. Huhuissa on pyörinyt jopa viitteitä tilausmallista, jossa käyttäjien tulisi maksaa tietty kuukausimaksu käyttöjärjestelmän käyttämisestä.

Ilmainen päivitys ja premium-vaihtoehdot?

Koska monet ohjelmistojulkaisut noudattavat tilausmallia, ei ole täysin hullua miettiä sitä, tulisiko Microsoftilta tilausmalli Windows 12:sta liittyen.

Virallisia todisteita tästä ei ole, joten on turvallisempaa olettaa, että Microsoft tarjoaa Windows 12:n ilmaisena valinnaisena päivityksenä. Näin se teki myös Windows 11:n kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ne käyttäjät, joilla on voimassa oleva lisenssi Windows 11:lle tai mahdollisesti jopa Windows 10:lle, voivat päivittää uudempaan käyttöjärjestelmään ilman lisäkustannuksia.

Kuitenkin taas niille, jotka haluavat ostaa erillisen kopion Windows 12:sta, Microsoft todennäköisesti noudattaa samaa hinnoittelua kuin Windows 11:n kohdalla.

Jos näin käy, Windows 12 Home maksaa hieman enemmän kuin Windows 11 Home eli 139 dollaria. Windows 12 Pro saattaa maksaa noin 199,99 dollaria tai enemmän riippuen siitä, onko Microsoftilla paineita nostaa käyttöjärjestelmän hintaa. Tämä hinnoittelurakenne on johdonmukainen Microsoftin aiempien julkaisujen kanssa, ja on todennäköistä, että Windows 12 noudattaa samaa mallia.

Windows 12 – yhteenveto

Jos olet Windowsin uskollinen käyttäjä, uusien tekoälyyn pohjautuvien ominaisuuksien kokeilu Windowsissa 12:sta voi olla jännittävä kokemus. Vaikka Microsoftin virallisia tietoja tulevalle Windows-päivitykselle on vain niukasti, tiedämme ainakin sen, että teknologiajätti pyrkii jatkuvasti innovoimaan ja parantamaan käyttökokemusta jokaisen uuden version kohdalla.

Kun tekoäly alkaa valloittamaan alaa yhä enemmän, ei ole mitään syytä olettaa, etteikö siihen liittyviä ominaisuuksia olisi enemmän myös virallisessa Windows 12 -julkaisussa.

Tekoälyn ohella Microsoft pyrkii todennäköisesti optimoimaan suorituskykyä, parantamaan turvaominaisuuksia ja varmistamaan saumattoman yhteensopivuuden erilaisten sovellusten ja laitteiden kanssa.

Windows 12 – UKK

Milloin Windows 12 julkaistaan?

Miltä Windows 12 tulee näyttämään?

Vaatiiko Microsoft Windows 12 tilausmaksun?

Onko Windows 12:n betaversiota saatavilla?

 

 

Samankaltaiset termit

Matti Laurila
Teknologia- ja taloustoimittaja
Matti Laurila
Teknologia- ja taloustoimittaja

Matti työskentelee sisällöntuotannon parissa ja on vuosien ajan seuraillut kryptovaluuttojen maailmaa ja niihin liittyviä ilmiöitä. Hänen erityinen mielenkiintonsa kohdistuu metaverseen, NFT:ihin ja yleisesti teknologiaan.